1. fi
  2. en

By Tanja Saarinen

Mitä on kulttuuriäly?
18 January 2022

Halaus vai kättely- Kosketus eri kulttuureissa

Taputus olalle, hipaisu kämmenselkään, ystävän halaus- nämä ovat kaikki jokapäiväisiä eileitä, joista osan teemme huomaamattamme. Ihminen kaipaa kosketusta. Ihminen TARVITSEE kosketusta. Tiesitkö, että kosketus on ihmisen ensimmäinen tapa näyttää myötätuntoa sekä itselle että toisille? Halaat ystääväsi sekä surun että ilon hetkellä, mutta oletko huomannnut, että yrität lohduttaa sekä rauhoittaa myös itseäsi koskettamalla kasvojasi ja viemällä kädet sydämesi päälle?

 

Kosketuksen on tutkimuksissa todettu laskevan verenpainetta sekä vähentävän stressiä. Ei siis mikään ihmekään, että kaipaamme kosketusta! Vaikka tutkimukset ovat todenneet kosketuksen mielettömän voiman, on tärkeää pitää mielessä milloin ja ketä kosketat, sillä eri kulttuurit reagoivat kosketukseen eri tavoilla.

 

Suomalaiset tunnetusti pitävät turvavälejä itsestään selvyytenä (tästä todisteena lukuiset kuvat bussipysäkeiltä, jossa ihmiset pitävät toisiinsa metrin välejä) emmekä hyppää uuden tuttavuuden syliin ensitapaamisella. Ranskassa ja Italiassa puolestaan vaihdetaan aina poskisuudelmia tavatessa, ja myös Meksikossa poskisuudelmat ovat yleisiä lyhyen tuttavuuden jälkeen. Aasiassa puolestaan läheisyyden näyttäminen tai sormen osoittaminen saattaa olla loukkaavaa. Kättely kannattaa unohtaa varsinkin Intiassa ja osoittaa kunnioitusta sen sijaan laittamalla kädet yhteen sanoen ’’namaste.’’

 

Yksi kuuluisimmista kosketukseen ja eri kulttuureihin liittyvistä tutkimuksista on Sidney Jourardin 1960- luvulla tehty kahvilakoe. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka monta kertaa eri kulttuureissa ystävykset koskettavat toisiaan keskustellessaan kahvilassa. Englannissa ystävät eivät koskettaneet toisiaan lainkaan, USAssa ystävykset koskettivat toisiaan kahdesti, kun he olivat innoissaan ja Ranskassa luku nousi 110. Puerto Ricossa puolestaan ystävykset koskettivat toisiaan jopa 180 kertaa!

 

Älä siis ihmettele, jos Etelä-Euroopassa ja varsinkin Latinalaisessa Amerikassa tuntuu, että ihmiset ovat ihollasi, sillä he kirjaimellisesti koskettavat sinua huomaamattaan useita kertoja!

 

Korkean kosketuksen kulttuureissa kosketetaan huomaamatta

 

Korkean sosiaalisen kosketuksen maat

 

Itse olen huomannut saman Meksikossa ja ensimmäistä kertaa siellä ollessani kosketuksen määrä tuli hieman shokkina. Aamulla, kun heräät tervehdit perhettäsi antamalla yhden poskisuudelma tai halauksen. Kun lähdet käymään kaupoilla, hyvästelet jokaisen perheenjäsenen antamalla halauksen tai poskisuudelman. Ja tottakai illalla, kun menet nukkumaan annat halauksen ja poskisuudelman. Näiden kosketusten päälle vielä kaikki muu huomaamaton koskettaminen ja tämä suomalaistyttö oli hieman päästään pyörällä.

 

Korkean sosiaalisen kosketuksen maissa on siis hyvinkin normaalia, että hyvästelyt jonkun luona kestävät vähintään puoli tuntia ja hyvästelykierokset tehdään muutamaankin otteeseen. Nyt kuitenkin jopa ikävöin tuota kosketusta, lämpöä ja fiilistä!

 

Monissa maissa kosketus liittyy vahvasti sosiaalisiin suhteisiin. Yleensä korkean kontaktin maissa, kuten Latinalaisessa Amerikassa, jossa kosketusta on enemmän, ihmiset myös puhuvat lujempaa, seisovat lähekkäin sekä pitävät enemmän katsekontaktia toiseen henkilöön.

 

Lue lisää, miten yhteisölliset ja yksilölliset kulttuurit näkevät maailman.

 

Kosketus eri kulttuureissa

 

Kosketus epäkunnioituksen eleenä

 

Jos Aasiassa kosketat vahingossa henkilön päätä, eleesi voi olla epäkunnioittava ja esimerkiksi Japanissa tervehdit vierasta kumartamalla eli kosketusta ei tapahdu lainkaan.

 

Lähi-Idässä, jos pyrit tapaamisen aluksi kättelemään, sinut saatetaan kokea röyhkeäksi, sillä heidän kulttuurissaan käsi koetaan epähygieeniseksi saniteettitiloissa käymisen vuoksi. Samasta syystä Intiassa voit huomata, että henkilö käyttää syömiseen ainoastaan yhtä kättä.

 

Suomessa sen sijaan kosketus ja esimerkiksi halaaminen ovat hyväksyttävämpää, kun olet tutustunut toiseen henkilöön enemmän. Luultavasti koet olosi mukavammaksi ahtaassa tilassa ystäväsi kanssa kuin ventovieraan kanssa hississä? Toisaalta, jos tapaat ystäväsi kaverin, kättely saattaa tuntua hieman viralliselta.

 

Jossain maissa kosketus liittyy myös statukseen; esimerkiksi USA:ssa esimiehesi saattaa kokea epäkunnioittavana, jos taputat häntä olalle, mutta esimiehesi taputtaa sinua olalle, on se hyväksyttävää.

 

Itse olen tehnyt sen tietoisen päätöksen, että halaan jokaista uutta tuttavuutta, jos tiedän, että hän on kulttuurista, jossa se on hyväksyttävää (ja nämä oudot ajat eivät ole esteenä). Näissäkin tilanteissa kannattaa käyttää kulttuuriälyä (lue lisää täältä) ja pyrkiä lukemaan henkilön kehonkieltä.

 

Mikäli huomaat ajautuvasi tilanteeseen, jossa et tiedä halatako vai kätellä, pyri ilmeilläsi sekä eleilläsi osoittamaan kiinnostusta toista henkilöä kohtaan. Mitä luultavammin henkilö, joka on kotoisin korkea sosiaalisen kontaktin kulttuurista tekee aloitteen halaamiselle, joten älä pelästy, jos yhtäkkiä huomaat saaneesi kolme poskisuudelmaa!

 
 
 

Kommentoi oma kokemuksesi liittyen kosketukseen eri kulttuureissa!

14 March 2024
Kulttuuri sanelee sen, mitä jätämme huomiotta ja mihin kiinnitämme huomiota, kun olemme vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Saatat kokea, että viestit erinomaisesti muiden kanssa, mutta toinen osapuoli saattaa kokea viestintäsi töykeäksi.
10 October 2023
Muistatko ensimmäisen kerran, kun puhuit englantia ulkomailla? Jännittääkö sinua edelleen virheiden tekeminen vierasta kieltä puhuessa? Kuinka usein muistutat läheisiä siitä, että on tärkeämpää uskaltaa puhua vierasta kieltä kuin puhua sitä
06 September 2023
Miten sinä määrittelet maahanmuuttajan? Koetko, että maahanmuuttaja, pakolainen ja turvapaikanhakija tarkoittavat samaa? Oletko miettinyt, miten voit itse edesauttaa kotoutumisprosessissa? Avainasiat 1. Olipa henkilön maahanmuuttaja, pakolainen tai turvapaikanhakija, muista, että kyse

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Numinos Coaching TikTok page
Numinos Coaching Linkedin page
Numinos Coaching Instagram page
Numinos Coaching Facebook page

Tilaa uutiskirje ja laajenna horisonttejasi!

Hyvä tietää

Yritys

Palvelut

Numinos Coachig logo

Powered by NUMINOS Digital